Kello on kahdeksan aamulla, ja istun odotustilassa hieman hermostuneena. Vasta herännyt kaupunki vilisee vielä mielessäni, mutta hammashoitolan rauhallinen ilmapiiri alkaa jo hiljalleen rauhoittaa ajatuksia. Pian hoitaja kutsuu minut ystävällisesti nimeltä. Hän hymyilee aidosti – ei väkinäisesti, vaan niin kuin joku, joka haluaa oikeasti toivottaa tervetulleeksi.
Jo ensimetreistä lähtien on selvää, että täällä tunnetaan työ, ihmiset ja päivän rytmi. Hoitaja tarkistaa tiedot ripeästi mutta huolellisesti. Lääkäri liittyy mukaan pehmeästi tilanteeseen, ja keskustelu soljuu luontevasti – aivan kuin he olisivat jo tehneet tämän kaiken monta kertaa tänään, mutta silti juuri minulle yksilöllisesti.
Kun istun hoitotuoliin, huomaan sivusilmällä, miten tiimin yhteistyö toimii lähes sanattomasti. Yksi järjestää instrumentteja, toinen kirjaa, kolmas keskittyy kohtaamiseeni. Mikään ei tunnu kiirehdityltä, vaikka tiedän, että päivän mittaan he näkevät lukuisia potilaita. Tämä on heidän arkeaan – rutiinia, mutta silti täynnä kohtaamisia, tilanteita ja tarpeita, jotka eivät koskaan ole täysin samanlaisia.
Hoito sujuu mutkattomasti. Minulle kerrotaan selkeästi, mitä tehdään, miksi ja miten se vaikuttaa. Saan kysyä, saan vastauksia – minua ei jätetä ulkopuolelle. Samalla näen, miten tarkkaa, vastuullista ja usein fyysisesti vaativaa työtä tämä on. Jokainen asento, jokainen liike, jokainen pieni yksityiskohta vaatii tarkkuutta.
Kun nousen tuolista ja kiitän, saan takaisin lämpimän hymyn ja tunteen siitä, että olin hyvissä käsissä. Poistuessani huomaan käytävällä vilahduksen seuraavasta potilaasta – ehkä hän istuu kohta samassa tuolissa, ehkä samoissa tunteissa. Henkilökunta jatkaa eteenpäin, potilas kerrallaan, ammattitaidolla ja ihmisläheisyydellä.